Suunnittelemo juhli elokuussa kymmenvuotista menestystään Goforen upeassa juhla- ja saunatilassa.

Kymmenen vuotta menestystä — katse tulevassa

Juhlapaikkana suunnittelemamme tila

Suunnittelemo juhli kymmenvuotista menestystään elokuussa. Juhlapaikkana toimi GO21-toimitilakiinteistön, Goforen juhla- ja saunatila. Kyseinen neljännen kerroksen tilakokonaisuus oli oivallinen paikka juhliemme pitämiseen — olimmehan me sen itse suunnitelleet!
Illan aikana nautimme maukkaista tarjottavista, trubaduurimusiikista, lähitaikuudesta ja toistemme seurasta.

Suunnittelemon perustaja ja toimitusjohtaja Milla Lindroos muisteli puheessaan menneitä kymmentä vuotta. Tärkeimpänä muutoksena ja kehityskulkuna hän näkee siirtymisen pienistä ja rajatummista korjaustöistä suurempiin ja vaativampiin suunnittelu- ja toteutuskokonaisuuksiin. Meillä on kasvanut taito olla laajalla osaamisella mukana alukuvaiheen luonnossuunnittelusta toteutukseen, viimeistelyyn ja käyttöönottoon asti — jokainen näistä vaiheista laajalla asiantuntijarosterilla, joka kattaa niin oman talon suunnittelijat kuin myös erityisalan konsultit ja yhteistyökumppanit.
Merkittävänä viime vuosien askeleena yhtiön toiminnassa hän näkee laajenemisemme Helsinkiin. Vahva jalansijamme Tampereen suunnittelukentällä, ja laajeneva asiakaskuntamme pääkaupunkiseudulla mahdollistivat showroomin ja toisen toimistomme avaamisen Ullanlinnassa. Tätä myöten niin henkilöstömme kuin osaamisemmekin laajeni, ja tulee toivoaksemme laajenemaan vielä tulevaisuudessa.
”Haluamme jatkossakin olla toimi- ja liiketilojen ykköstoimija arkkitehti- ja sisustussuunnittelussa niin Tampereen kuin Helsinginkin seudulla”, kertoo Milla.

Kiitämme asiakkaita, yhteistyökumppaneita, entisiä ja nykyisiä työntekijöitä ja muita matkassamme mukana olleita ja mahdollistaneita näistä kymmenestä vuodesta. Juhlan hetki on oivallinen ajankohta muistella mennyttä, mutta myös verraton hetki suunnata katse tulevaan. Tästä on hyvä jatkaa!

kaipaako teidänkin toimitilanne suunnittelijaa?

Ole ihmeessä yhteydessä, ja tehdään yhdessä teistä osa Suunnittelemin historiaa.

Milla Lindroos

Toimitusjohtaja, projektipäällikkö
+358 (0)44 976 9164
milla@suunnittelemo.fi